.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

torstai 22. joulukuuta 2011

Erilainen joulupuuro,

valmistuu hirssistä.

Koska hirssin keittoaika on melko pitkä, sitä kannattaa keittää kerralla vähän isompi määrä. Keitin hirssiä kolmen aamun tarpeisiin.

Peruspuuro kahdelle.

3 dl hirssiä
8dl vettä

Hirssisuurimot huuhdellaan hyvin tiheässä lävikössä lämpimällä vedellä, lisätään kiehuvaan veteen. Sähkölevyn lämpöä lasketaan ja annetaan ryynien hiljaa kiehua vähintään puolituntia. Tarkkaillaan veden määrää ja sekoitellaan välillä.

Ensimmäisen kuvan puuro on vähän "hienompi" ja sopii vaikkapa jälkiruoaksi.

otetaan,

1/3 osa keitetystä hirssistä
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1 dl luumuhilloa

Tässä vaiheessa puuro on melko tukevaa, kuumennetaan uudelleen ja lisätään maitoa (voi tarvita enemmänkin kuin tuo 1 dl). Annetaan puuron vähän jäähtyä ja lisätään luumusose. Viimeiseksi nostellaan varovaisesti jäähtyneen puuron sekaan vatkattu kerma. Säästetään pieni nokare kermaa koristeeksi.


Mielestäni jouluisin oli tämä hirssisuurimopuuro rusinasopan kanssa.

Otetaan

1/3 osa peruspuuroa
1,5 dl maitoa
0,5 dl kermaa
nokare voita
ripaus ruususuolaa
1 mantelikin saattaisi olla mukava yllätys

Puuro kuumennetaan uudelleen ja lisätään maito, voi ja suola. Viimeiseksi kerma ja manteli.

Rusinasoppa

8 dl vettä
3 rkl mustaviinimarjamehua
1 dl valkoisia sulttaana rusinoita
1 dl tummia rusinoita
1/2 - 1 dl intiaanisokeria
3 rkl Maizenaa

Rusinoita voi lisätä ihan omantuntonsa mukaisesti, sakea rusinasoppa on meillä suosittua.

Keitetään puhtaassa vedessä rusinat kypsiksi. Lisätään liemeen kaunista väriä antamaan mehu. Sokeria ehdottaisin laitettavaksi maun mukaan, meillä korvattiin osa sokerista stevialla. Maizena jauhe sekoitetaan tilkkaseen kylmää vettä ja lisätään kuumaan keittoon koko ajan sekoittaen.



Viimeinen puurokolmannes valmistettiin tuon edellisen mukaan, pinnalle ripoteltiin kanelia ja sokeria
Nautittiin maidon kanssa. Tähän voi lisätä myös tuoreita tai pakastettuja marjoja mukaan.

Kuppi kahvia tai teetä pähkinäpiparkakun kanssa on piste iin päälle aamiaisen päätökseksi.

Pähkinäpiparit;

200g voita
1 dl ruokosokeria
1 kananmuna
3 dl mantelijauhoja
1 dl hasselpähkinäjauhetta
1 dl quinojauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia

päälle hasselpähkinöitä

Sekoitetaan pehmeä voi sokerin kanssa ja lisätään kananmuna. Seuraavaksi keskenään sekoitetut kuiva-aineet. Taikina laitetaan jääkaappiin lepäilemään ja kovettumaan noin tunniksi.
Tässä taikinassa ei ole sitkoaineita, joten sitä on vaikea kaulita. Tein taikinasta pötköjä, joista leikkasin langan avulla (muistatteko miten ennenvanhaan kaupoissa hiivaa leikattiin isosta lohkareesta?) viipaleita, nostelin leivinpaperin päälle pellille ja painoin jokaiselle pähkinän koristeeksi. Piparit ovat hyvin hauraita, ne kannattaa nostaa varovaisti pelliltä vasta vähän jäähtyneinä, ettei tarvitse sitten myöhemmin huhuilla, että tulehan muruseni.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Luumujälkiruoka

.


200 g kivettömiä luumuja
3 dl punaviiniä
0,5 dl ruokosokeria
1 kanelitanko

2 dl kuohukermaa
1 tl jauhettua
kanelia

Keitetään luumut punaviinin, sokerin ja kanelitangon kanssa. Viini saa melkein haihtua. Jäähdytetään.

Vatkataan kerma pehmeäksi vaahdoksi ja maustetaan kanelilla.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Sota-ajan herkkuruoka



Silakkalaatikko

Nyt en laita ohjeita. Pienen muisteluhetken jos kestätte.

Tänään tein pitkästä aikaa meille silakkalaatikkoa ruoaksi. Olin jo lähes unohtanut kuinka hyvää se voikaan olla, varsinkin näistä nykyajan tarvikkeista valmistettuna, voita, kermaa, kananmunaa ja juustoraastetta.

Sota-aikana muistan kuinka äidin kanssa seisoimme järkyttävän pitkässä jonossa siellä loppupäässä. Pelkäsimme silakoiden loppuvan ennenkuin pääsimme tiskin äärelle. Olin niin pieni tyttö etten muista mitä äiti siihen silakkalaatikkoon muuta laittoi kuin ne muutamat silakat ja jo kertaalleen jäätyneet perunat, vettä ja sipulia jos sitäkään sattui olemaan. Seuraava ongelma sitten olikin uunin lämmitys, riittävätkö puut hellanuunin lämmittämiseen.

Minua järkyttää nykyihmisen suhtautuminen ruokaan. Ostetaan kaikkea mikä hyvältä näyttää ja sitten heitetään roskalavalle kun ei jaksetakaan syödä. On ihan oikein syödä ja nauttia ruoasta nyt, kun isämme ovat meille oman ja turvallisen kotimaamme kovin uhrauksin hankkinut, mutta väärin on tuhlata luonnon varoja.

Sydämestäni toivon ettei nykyäidit koskaan joudu, minun äitini tavoin lapselleen illalla sanomaan, että juo vettä niin saat paremmin uneen, mitään syötävää ei ole.

J.K. Totuuden nimessä minun on vielä tunnustettava, että meillä oli myös kulhollinen tuoretta salaattia tuon ihanan silakkalaatikon lisukkeena.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!


Posted by Picasa

maanantai 5. joulukuuta 2011

Kotimaista aamupalaa




Kokeilin vähän joulukalojen valmistamista, silakka on hyvää siemensämpylän päällä, samoin savuporoviipaleet. Kuppi vihreää teetä ja lasi mustaviinimarjamehua. Ehdin sen mehun jo hulpaista menemään ennekuin muistin kameran. :-)
Posted by Picasa

perjantai 2. joulukuuta 2011

Pähkinäiset silakkapihvit


Kukkakaalimuusia, pannulla haudutettua pinaattia ja bataattikuutioita, maustekurkkua ja salaattia.

Silakkapihvit olen leivittänyt jauhamallani pähkinäjauheella. Pihvien välissä on tillisilppua, suolaa ja valkopippuria. Jauheessa on erilaisia pähkinöitä, keräsin purkeista noin kourallisen, se riitti silkkapihvien leivittämiseen.

Kukkakaalimuusiin käytin yhden kukkakaalin, keitin vähässä vedessä kypsäksi. Muusasin Bamiksilla, lisäsin hippusen suolaa ja reilun nokareen voita. Muusista tuli hieman löysäköä, lisäsin joukkoon vähän juustoraastetta. Muusin kukkakaali kannattaisi keittää höyrykattilassa, silloin ei tulisi lientä liikaa.

torstai 1. joulukuuta 2011

Punajuuriröstit ja bataattia




Voissa paistettuja bataattiviipaleita, salaattia, raejuustoa ja punajuuriröstejä.

4 punajuurta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
2 rkl maissijauhoja
ruususuolaa
pippuria
voita tai öljyä paistamiseen

Raasta kuoritut raa´at punajuuret ja sipulit ohueksi raasteeksi. Sekoita kulhossa kaikki ainekset massaksi ja nosta seosta kuumalle pannulle, yritin vähän pihvin muotoa niille saada. Lettupannussa varmaankin onnistuisi paremmin. Paistetaan molemmin puolin, ohuet pihvit kypsyvät nopeammin. Nosta röstit odottamaan pannulta ja viipaloi bataatin palat pannulle seuraavaksi, paista molemmin puolin. Bataatti kypsyy nopeasti ja saa vähän rapsakaksi jäädäkin, lisää muutama tuore timjamin lehti, kuivattukin käy.

Bataattien kypsyessä pilko salaattiainekset kulhoon. Kuvasta näkeekin mitä aineksia tänään löysin jääkaapista. Lisäsin muutaman nokareen aurajuustoa, koska sen maku sopii hyvin punajuuren kanssa.

Raejuustoa virkistin tilkkasella sitruunanmehua ja vielä muutama tippa balsamicosiirappia salaatin lehdille. Hyvää tuli.


Posted by Picasa

tiistai 29. marraskuuta 2011

Puolukkatorttu









Uuni 175 astetta.

Voitele kohopohjainen vuoka hyvin ja leivitä seesaminsiemenrouheella, että torttupohja irtoaisi kypsänä ehjänä kumotessasi sen isolle lautaselle. Vuoan halkaisija on 28 cm.

Pohja-ainekset:

100 g voita
1dl intiaanisokeria
2 munaa
1 dl punajuurisosetta
100 g soijajauhoja
0, 5 dl Maizenaa
1 tl leivinjauh.
1 tl vaniljasok.
1 tl psylliumia


Sekoita voi ja intiaanisokeri, lisää munat ja punajuurisose. Sekoita jauheet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada leivitettyyn vuokaan ja laita uuniin n. puoleksi tunniksi. Kumoa pohja lautaselle jäähtymään ja valmista vaniljakreemi.

Teflonkattilaan mitataan;

2,5 dl maitoa tai kermaa
0,5 dl sokeria
3 kananmunan keltuaista (valkuaiset kannattaa paistaa pannulla tai lisätä sämpylätaikinaan)
1 rkl Maizenaa
1 tl vaniljasok.


Kaikki ainekset mitataan kattilaan ja nostetaan kattila levylle, sekoitetaan kokoajan kunnes seos sakenee.

Tällävälin torttupohja onkin jäähtynyt senverran, että kreemin voi kaataa tortun syvennykseen.

Päälle laitoin 3 dl pakastettuja puolukoita jäisinä.

Torttu voisi olla valmis näinkin, mutta keitin marjojen pinnalle vielä hyytelösokerista kiillettä. Hyytelön keitto-ohje on paketin päällä.

Osan sokerista korvasin taas Stevialla.

Piparit G-aineksista.

.

Yritin kehitellä piparireseptiä gluteenittomista aineksista. Näistä ei tullut kovinkaan kauniita, mutta hyvältä maistuivat.

150 g voita
1 dl intiaanisokeria
1 dl kastanjajauhoja
4 dl mantelijauhoja
3 rkl kermaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl psyllium husks

Uuni 200 astetta

Pehmeään voihin sekoitetaan intiaanisokeri, lisätään kaikki jauheet ja lopuksi taikina pehmennetään kermalla. Jos taikina vaikuttaa liian pehmeältä leivottavaksi pötkyläksi, niin lisätään vähän mantelijauhoja.

Leivotaan taikinasta pötkylä, josta piparit leikataan. Yritin ensin leikata veitsellä, mutta se ei ollut hyvä idea. Muistin sitten kyläkauppiaan vanhan hiivanleikkuukonstin. Lankarulla esille ja taikinapötkylä viipaleiksi ja leivinpaperinpäälle pellille. Koristeeksi vähän sesaminsiemenrouhetta. Meidän uunissa piparit kypsyivät 10 min:ssa. Piparit ovat hauraita, varsinkin kuumana, kannattaa antaa jäähtyä hieman pellillä ennen ritilälle siirtoa

Jouluksi yritän kehitellä vielä vähän jouluisemman version. Tämä oli vasta ensimmäinen prototyyppikokeilu.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kiisseliä ja raparperihilloketta

.
Nuo vaaleat murut ovat Vanilla Crunch rakeita, vihreä on steviaa.

Kesällä laitoin pakastimeen muutamia pusseja raparperipaloja. Nyt ne ovat vielä kaikki käyttämättä, kun piirakoita en taatalle kovin usein leivo. Kokeillaan jälkiruokana.

Rapaerperihilloke

4 dl raparperipaloja
1 dl intiaanisokeria
ripaus Steviaa tarvittaessa
2 dl vettä
3 rkl maizenaa
1 kanelitanko
2 palaa kuivattua inkivääriä

Keitetään raparperit pehmeäksi vesitilkkasessa, lisätään intiaanisokeri, kaneli ja inkivääri. Otetaan kanelitanko ja inkiväärinpalat pois kattilasta. Inkiväärit voi pistää poskeensa flunssaa torjumaan, mutta kanelitanko huudotaan kuivumaan seuraavaa käyttöä varten.

Sekoitetaan maizena kylmään vesitilkkaseen ja lisätään raparperihillokkeeseen. Tämän voisi jättää poiskin, mutta kerrosjälkiruoassa alimmainen kerros saa olla hieman tukevahkoa etteivät kiisselit sekoitu toisiinsa. Annostellaan jälkiruokakulhoihin vähän jäähtymään.

Jo ammoisista nuoruusvuosistani muistan, että raparperin kanssa suositeltiin juotavaksi maitoa. Siksi valmistin myös maitokiisseliä ensimmäisen adventin jälkiruoaksi.

Maitokiisseli

6 dl maitoa
5 rkl Maizenaa
1 dl sokeria (jos haluaa makeaa)
1 tl vaniljasokeria.

Maito, Maizena ja sokeri jos haluaa kiisselistä makeaa sekoitetaan teflonkattilassa ja nostetaan kuumalle levylle koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Lisätään vanilja valmiiseen kiisseliin.

Nostellaan kiisseliä varovaisesti hillokkeen päälle ja koristellaan. Jälkiruoasta tulee raikas ja hyvä jos ei läträä siihen liikaa sokeria. Meillä laitettiin sokeria vain raparperin kirpeyttä laimentamaan.

torstai 24. marraskuuta 2011

Ankanrintaa ja lehtikaalia



Tallinnassa käydessäni ostin laivalta pakastettua ankanrintaa. Nyt se on paistettu ja nautiskeltu suurellä mielihyvällä.

Lisukkeeksi on löytynyt jääkaapista hapankaalia, salaattia ja pannulla miedolla lämmöllä voissa haudutettua porkkanaa ja lehtikaalia.

2 ankan rintapalaa

Kastike,

1 sipuli
2 dl punaviiniä
2 tl voita
2 rkl balsamic cream`ia
ruususuolaa, mustapippuria
rintapalojen paistoliemi

Otin jäätyneet ankanrinnat pakastimesta sulamaan edellisenä päivänä jääkaappiin. Aamulla jääkaapista huoneen lämpöön.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Kuivataan ankanrinnat talouspaperilla ja tehdään rasvapuolelle viiltoja ristikoksi. Nostetaan palat kylmälle pannulle rasvapuoli alaspäin. Nostetaan levyn lämpöä ja rintapaloja paistetaan 2-3 min koon mukaan molemmin puolin. Liemi varataan kastikkeeseen.

Ruskistetut fileet maustetaan ja kääritään folioon. Foliopaketit saavat olla uunissa (200 astetta) 15 min. ihanne olisi roseenpunainen liha. Ankanrinnat saavat viipyä foliossa pienen huilihetken, vasta senjälkeen leikataan viipaleiksi.

Kastike valmistuu sinä aikana kun ankanrinnat ovat uunissa. Punaviiniä ja sipulisilppua keitellään kattilassa, kunnes viini on kutistunut puoleen. Lisätään paistoliemi, voi ja balsamic cream. Pieni kiehautus ja se on siinä.


Posted by Picasa

tiistai 22. marraskuuta 2011

Lemppari aamiainen




Nopea ja helppo aamiainen.

1 dl raejuustoa
1 dl partaäijä jogurttia
1 dl katkarapuja (pakastimesta)
1 kananmuna (kaverille annetaan puolet)
tilliä
ruohosipulia
sitruunaa tai limettiä
suolaisuudeksi pieni nokare mätitahnaa

Lisukkeeksi iso mukillinen vihreää teetä ja siemensämpylä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Iloinen aamiainen ja mungpapupata

Tällä aamiaisella jaksaa pitkälle päivään. Siemensämpylä, mustaviinimarjamehua, juustoa, paprikaa, munaa, raejuustoa, salaattia ja iso muki vihreää teetä.


Mungpapuja, ameriikanpekoonia, porkkanaa, shilipaprikaa, sipulia, lehtikaalia ja kermaa. Siinä pata-ainekset. Lisukkeena etikkapunajuurta, hapankaalia ja salaattia.

Laitoin mungpavut jo eilen likoamaan, niihin ehti nousta jo pieniä idunalkuja, enemmän vitamiineja. Usein olemmekin syöneet mungpavut jo ituina, mutta nyt kokeilin pataruokaa. Keitin koko paketillisen kerralla ja myös pari porkkanaa siinä samalla. Loput kypsät mungpavut pakastan pieniin rasioihin, ovat sitten helppoja käyttää tuleviin keittoihin tai patoihin.

Pannulle voita tai öljyä ja puoli pakettia ameriikanpekonia ja yksi sipluttu sipuli ruskistetaan kevyesti. Kun sipuli näyttää kypsältä pilkotaan pataan porkkanat ja nostetaan varovasti kypsät mungpavut pataan. Lisätään kermaa tarpeen mukaan, n. 1 dl. Suolaakaan ei tarvittu, koska pekoni on jo suolaista.

Jos pitää tuhdista mausta, niin pataan voi lisätä mielimausteitaan. En lisännyt mitään mausteita koska halusin maistella mungpavun mietoa makua. Kasvisruokailijat jättävät pekonin pois ja lisäävät pataan tofua tai soijarouhetta.


sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Sunnuntain lounassalaatti

Kuvasta jo näkeekin, mistä aineksista olen salaatin koonnut. Romainesalaattia, katkarapuja, paprikaa, punasipulia, granaattiomenan siemeniä, persimoonia, kananmunaa, tilliä ja sitruunan mehua mausteeksi.


Salaatti on kohtuullisen kevyttä ruokaa, siksi voikin jälkiruoaksi valmistaa kahvikiisseliä. Tämä on tavallinen maitokiisseli, maustettu murukahvilla, koristeltu kermalla ja stevian lehdillä. Pieni kulhollinen neljälle.

6 dl maitoa
3 rkl maizenaa
3 rkl murukahvia. Voi käyttää tavallista kahviakin, jos aamukahvilta sitä on jäänyt yli 0,5- 1 dl
0,25 tl steviaa (jauhe)

Päälle,
1 dl kuohukermaa
0,5 tl nonparelleja
2 pientä lehteä steviaa/ per kulho

Teflonkattilaan mitataan maito, maizena ja murukahvi ja sekoitetaan hyvin. Nostetaan kattila levylle ja sekoittamista jatketaan koko ajan kunnes seos sakenee. Viimeksi lisätään ripaus steviaa. Tuo stevia on niin makeaa, että siitä on vaikea antaa annosmääriä, kannattaa kokeilla itse, varovasti. Annostellaan keitto kulhoihin ja annetaan jäähtyä. Päälle vispataan kuohukermaa ja koristellaan kahvirakeilla tai mantelirouheella.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kikhernepihvit




Ainekset

250 g keitettyjä kikherneitä (voi käyttää purkkikikherneitäkin)
2 munaa
1 iso sipuli
1 dl sesaminsiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
1 dl kastanjajauhoa
2 rkl sweet chilli sauce (thaikastiketta)
1 oksa silputtua timjamia

Lisäksi on valmistettu uunissa kermassa haudutettuja kasviksia. Romaine salaattia, kurpitsapikkelsiä. maustekurkkua ja suppilovahverohilloketta.

Uuni 225 asteeseen.

Aloita sipulista, kuori silppua ja kuullota pannussa, jätä hautumaan ja jatka kasvisten kimpussa. Kuori ja pilko.Oljyä vuoka ja paloittele siihen juurekset, erilaisia siemeniä voit lisätä joukkoon halutessasi. Kaada 2 dl kermaa vuokaan ja pari lusikallista hunajaa. Koko hoito uuniin ja salaatin tekoon.

Tein ihan yksinkertaisen salaatin romainen lehdistä, paprikasta ja kirsikkatomaateista. Tuon suppilovahverohillokkeen voi myös sekoittaa salaattiin kastikkeeksi.

Kaada kikherneet kulhoon ja lisää kananmunat ja muut ainekset, muista sipulit pannulta. Kastanjajauhoja voi käyttää tarpeen mukaan. Pihvitaikinan pitäisi olla sopivan tukevaa, että pysyy pannulla mallissaan. Kuumennetaan pannu uudelleen ja lisätään reilusti voita. Nostellaan pihvitaikinaa lusikalla pannulle ja paistetaan molemmin puolin kauniin ruskeaksi. Paistoin miedohkolla lämmöllä n. 10 min kummaltakin puolelta. Kypsyyttä voi kokeilla nostamalla koepihvi lautaselle. Näin meillä hävisi tuulensuojaan ensimmäinen pihvi, olihan tuo testattava. ;-)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Pihvit (purkki) tonnikalasta

Tänään luulin, että minulla ei ole mitään ruoka-aineksia kotona.


Kaapista kuitenkin löytyi;

1 purkki tonnikalaa öljyssä
2 munaa
1 dl seesaminsiemeniä
n. 1 dl kikhernejauhoa
tillinvarsia
1 rkl chilikastiketta
voita paistamiseen

Lisukkeeksi salaattia ja kasviksia.

Kaada kulhoon tonnikala öljyineen, lisää kaksi kananmunaa. Silppua tilli pieneksi silpuksi ja lisää kulhoon seesamin siementen ja chilikastikkeen kanssa. Sekoita vielä mukaan kikhernejauhoja sen verran, että pihvitaikinasta tulee kiinteähkö seos. Kuumenna pannulla voita tai öljyä, nosta pihvit kuumalle pannulle. Nostin pihvit ihan vaan lusikalla pannulle ja vähän olevinaan muotoilin niitä siinä. Vähensin lämpöä ja muutaman minuutin kuluttua käänsin pihvit. Paistoin nätin ruskeaksi, kuvassa ne näyttävät palaneilta, kun valoa päivällä on liian vähän valokuvaamiseen.

Salaatissa on kirsikkatomaattia, romainen lehtiä ja granaattiomenan siemeniä.

En näiltä pihveiltä isoja odottanut kun sipulikin unohtui, mutta olivat yllättävän hyviä. Paljon maukkaampia kuin purkista lusikoitu tonnikalasäilyke. Nuo muut lisukkeet näkyvätkin kuvassa, turhaan niitä sen enempää selittelemään.

lauantai 12. marraskuuta 2011

"Hauki on kala"

Opittiin ennen ABC-kirjasta, eli aapisesta.

Haukifileestä tulee ihan herkkua kerman ja voin avulla.


! kg:n haukifilee
suolaa
rikottuja sesaminsiemeniä
vihreä paprika
2 dl kermaa
voita
öljyä
tillinippu

Ota kalafilee jääkaapista puoleksi tunniksi lämpenemään työpöydälle ja kuumenna uuni 200 asteiseksi.

Öljyä vuoan pohja ja aseta molemmin puolin suolaamasi filee vuokaan ja reunoille vihreän paprikan paloja. Kuorruta rikotuilla seesamin siemenillä ja vuole kalan päälle voilastuja.

Silppua tilli saksilla pieneksi silpuksi, jätä kuitenkin joku oksa koristeeksi lautaselle. Sekoita tillisilppu kermaan ja kaada seos kauniiksi ruskistuneen fileen päälle. Laita vuoka takaisin uuniin vielä n. 15-20 min. valele kalaa välillä kerma-tilliseoksella.

Perunan ystävät tarjoavat lisukkeena keitettyjä perunoita ja salaattia. Meillä tarjottiin höyrytettyjä kasviksia, salaattia, hapankaalia ja etikkapunajuurta. Kotitekoinen hapankaali täydentää mukavasti miedon makuista haukifilettä.

Vuokaan jää hyvää kermakastiketta, jota voi lusikoida perunoiden tai kasvisten päälle.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Broileripannu


Maukas ja helppo ruoka, joka valmistuu nopeasti. Olen usein valmistanut broileripatoja. Nyt halusin kokeilla vähän runsaammin maustettua ruokaa. Näillä mausteilla sain aika mukavan tuloksen, vähän eri makuista tuttua ruokaa.

Ainekset:

300-400 g broilerin paloja
öljyä paistamiseen, voikin käy oikein hyvin
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 dl manteleita
1 tl mustaa pippuria
1 tl kuminaa
1 tl kurkumaa
2 laakerinlehteä
5 kokonaista neilikkaa
1 kanelitanko
1 kanaliemikuutio plus 5 dl kiehuvaa vettä
1 pieni pussi vihreitä herneitä
3 keitettyä munaa
paketti riisinuudelia tai pitkäjyväistä riisiä
persiljaa

Kuullotetaan isossa pannussa vuorotellen sipulit, mantelit ja broileripalat. Yhdistetään nämä ainekset ja lisätään mausteet, annetaan hautua hetken yhdessä, että maku irtoaa mausteista. Lisätään kanaliemikuutio ja n. 5 dl kiehuvaa vettä, lisätään herneet ja nuudelit, annetaan hiljalleen hautua n. 10 min. Samalla liika neste kuivuu pois ja pannubroileri saa täyteläistä makua. Poistetaan laakerilehdet ja kanelitanko, neilikat voi nyppiä pois vasta lautaselta, jos ne osuvat näköpiiriin.
Tarjoiluvadille lisätään munanlohkot ja persiljaa koristeeksi. Lisukkeeksi salaattia ja mustaviinimarjahilloketta.
Posted by Picasa

tiistai 8. marraskuuta 2011

Kastanjanäkkäri


Eilen kokeilin leipoa siemenistä ja kastanjajauhoista näkkäriä. Tykkäsimme tästä leivästä.

Tykötarpeet;

3 munaa
1 dl kastanjajauhoa
1,5 dl seesaminsiemeniä
1,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl pellavansiemeniä
1 tl psylliumia
ripsaus ruususuolaa

Toimintaohje;

Lämmitä uuni 150 asteiseksi.
Sekoitetaan kaikki ainekset kulhossa ja levitetään leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ohueksi levyksi. Nyt kannattaa jo piirtää ristikkoa näkkäripalojen kokoisiksi ruuduiksi. Piirros vähän siitä leviää, mutta siemenet jäävät jo oikeille paikoilleen.
Näkkärilevy paistui rapeaksi minun uunissani 30 minuutissa. Palaset kannattaa irroitella lämpimästä ja taipuisasta levystä. Yritin ensin tehdä jakoa pitsaleikkurilla, mutta lopulta leikkasin palat kuivumaan ja jäähtymään tukevilla taloussaksilla.

Näkkäri on mukava välipala ja mieluisaa vaihtelua siemensämpylöille.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Jälkiruokia

Tässä jälkiruoassa ei nyt ole mitään erityistä hohtoa, mutta erikoista on se, että koristeet olen hakenut pihalta. Koskaan aikaisemmin en ole krassinkukkia kerännyt marraskuussa pihalta, enkä poiminut karhunvattuja seinustalta. Karhunvatussa on vieläkin raakileita, ehkä ne kypsyvät jouluun mennessä. ;-)


Ainekset:

1 purkki rahkaa
1 purkki ananasmurskaa
3 dl kuohukermaa


Toisessa annoksessa on ananaksen lisäksi

1 rkl tyrnimarjoja
pieni ripaus steviaa


Notkista rahka ananasmurskan kanssa ja vatkaa kerma toisessa kulhossa. Yhdistetä seokset varovaisesti nostellen. Marraskuun kukkia voi poimia pihalta koristeeksi ja lopuksi pistää kukat poskeensa.

torstai 3. marraskuuta 2011

Torstain linssikeitto

Muistan kuinka vuonna 1975 olin lasteni kanssa ensimmäisellä etelän matkallamme. Meille oli varattu all inclusive. Pääsimme heti tutustumaan espanjalaiseen ruokaan. Eräänä päivänä oli alkuruokana linssikeitto, jännityksellä odotimme mitä se mahtaisi olla. Keitto oli niin hyvää, että jo siltä matkalta toimme kotiin mukanamme pussillisen linssejä. Linssit kuuluvat edelleenkin ruokaympyräämme tärkeänä osana. (matkailu avartaa ;-) )

Mustat linssit ovat hyviä erityisesti keitossa, pysyvät mukavasti ehjinä kattilassa.

Ainekset:

250g mustia linssejä
1,5 l vettä (jos keitosta tulee liian sakeaa, niin kiehuvaa vettä voi lisätä)
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 porkkana
1 nauris (muutkin juurekset käyvät)
pieni pala chilipaprikaa
1 rkl currytahnaa
1 kasvisliemikuutio (luomu)

persiljasilppua ja muutama cashewpähkinä lisukkeeksi (taatalle ruskistin jauhelihaa)


Huuhdo linssit hyvin. Kuullota sipuli, pilko juurekset. Lisää kaikki ainekset kiehuvaan veteen. Musta linssi kypsyy noin 20 minuutissa, samoin juurekset, jos ne ovat ohuina tikkuina mukana. Chilipaprika ja currytahna ovat melko voimakkaan makuisia, jos ei pidä tulisesta ruoasta ne voi jättää kokonaan pois.

Keitosta tulee vaaleampaa jos käyttää vihreitä tai punaisia linssejä.

Siemensämpylä maistui oikein hyvältä tämän keiton kanssa.


Pannukakkua ilman viljaa.

4 munaa
1 dl vispikermaa
1 dl maitoa
1,5 dl mantelijauhetta
1rlk Psyllium Husks
2 rkl kookosöljyä

Munien rakenne rikotaan, lisätään kerma, maito ja jauheet. Viimeksi sula kookosöljy. Jos pitää suolaisesta ja voi sitä käyttää, niin tähän voi lisätä ripauksen ruususuolaa.

Löysähkö taikina kaadetaan voideltuun vuokaan ( halkaisija 24 cm) ja paistetaan 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia, kunnes pannukakku on saanut kauniin rusketuksen.

Rahkakerma ja mustaviinimarja kruunaavat torstaipäivän aterian.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Halloweenin aikaan.


Kurpitsasta voi tehdä muutakin kuin lyhtyjä. En opasta nyt lyhtyjen koverrusta (sen tekee Google avaussivullaan ;-) ), mutta hyvää kurpitsasalaattia näillä ohjeillani syntyy.


Perinteinen kurpitsasalaatti.

Ainekset:


2 l kurpitsan kuutioita
4 dl vettä
4 dl väkiviinaetikkaa
500 g sokeria
10 mausteneilikkaa
1 kanelitanko
1 muskottikukka
oksa tuoretta persiljaa


Vesi, etikka ja sokeri keitetään kiehuvaksi ja siihen lisätään nyyttiin sidotut mausteet ja kurpitsakuutiot. Keitetään kohtalaisella lämmöllä kurpitsapalat läpikuultavan näköisiksi. Jäähdytetään vähän ja poistetaan maustenyytti.

Salaatti tölkitetään puhtaisiin lasitölkkeihin.

Tuota kurpitsapikkelsiä valmistin muutoin samalla ohjeella, mutta lisäsin puolikkaan paprikaa ja kohtuullisesti chilipaprikaa. Suikaloin kurpitsan yleiskoneen avulla.

Tämän kurpitsasalaatin reseptin ikää en tiedä, mutta minä olen tätä valmistanut yli puoli vuosisataa. Viime vuosina olen hieman vähentänyt sokerin ja etikan määriä, koska nykyään on tasaisen kylmät säilytystilat melkein jokaisessa kodissa.






sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ruokaisa savulohirulla.


Minun savuloheni valmistui nyt ilman savua, kun hankkimani tarjouslohinöökäle oli niin iso, että siitä riitti moneen ruokaan.

Tyttäreni valmisti savulohirullaa joskus aikaisemmin. Muistin, että se maistui hyvälle. Pyysin reseptiä ja muokkasin sitä viljattomaksi. Tuotekehittelyn on vielä jatkuttava, koska rulla ei oikein hyvin pysynyt kasassa. Olisi ehkä kannattanut lisätä vähän psylliumia. Rullalle se kuitenkin lopulta taipui, kuten kuvassa näkyy.

Ohje:

3-4 dl (jauhoja) soija, manteli, quino, jauhettu kikherne ( näitä kaikkiakin voi käyttää, jos pitää yhteismäärän tuossa 3-4 dl:ssa)
6 dl maitoa
2 valkosipulinkynttä
4 kananmunaa, pientä tai 3 isoa
100 gr voita

-Sekoita jauhot ja puolet maidosta
-Vatkaa joukkoon munat, loppu maito,
puristetut valkosipulinkynnet ja sulatettu rasva
-Paista paperoidulla pellillä 200 ° noin puoli tuntia
-Jäähdytä ja kumoa leivinpaperille

Täyte:

-Noin 3 dl keitettyä quinoa
-Kylmäsavulohta
-Sipulia tai purjoa
-Tilliä
-Ripaus suolaa
-Sitruunapippuria

Kääri tiukka rulla folion sisään, kiinteytyy jääkaapissa

Lisukkeena on pannulla haudutettua punajuuriraastetta, se hautui siinä samalla pannulla, kun kuullotin sipulia raukeaksi, puolet ja puolet. Kalakastiketta, hapankaalia ja salaattia.

Lautaselta löytyy taas varmaankin viittä väriä. :-)

Tuli tuossa mieleeni vielä sallainenkin juttu, että tuon ruoan ei välttämättä tarvitse olla rullan muotoinen. Pohjalevyn voisi myös leikata neljään osaan ja rakennella siitä kerroslohiruoan. Täytettä vaan vuorotellen pohjalevyn palojen kanssa.

Tämä ruoka voisi sopia karppaajillekin. Tuhti aamupala.



Posted by Picasa

lauantai 29. lokakuuta 2011

Lohimedaljonki salaattipedillä.


Kuumalle pannulle laitoin nokareen voita ja kalapalat taitospuoli pannua kohti. Paistetaan 2 min. kummaltakin puolelta, paksua kalapalaa voi joutua paistamaan pidempään.

Punaista lehtikaalia en ole aikaisemmin valmistanut, en osannut arvioida värin säilymistä. keitin osan höyrykattilassa ja osan hauduttelin paistinpannulla. Höyryssä lehtikaalin väri hieman vaaleni, mutta pannulla väri ehkä vielä vahvistuikin. Punaisen lehtikaalin kuvan voi nähdä täällä.

Asettelin isolle lautaselle ensin runsaasti salaattin lehtiä ja niiden päälle nostin kalapalan varovaisesti. Jääkaapista löytyi kurpitsapikkelsiä, etikkapunajuurta ja hapankaalia. Tässä kuvassa on pannulla paistettua punaista lehtikaalia.

Juurekset haudutin höyrykattilassa. Tuossa on Turun torilta hankkimiani tarvikkeita, naurista, lanttua, porkkanaa, kyssäkaalia ja sipulia.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Salaattilounas


Tänään oli jälleen lennettävä matalaa kiitoa. Kävin aamulla Itäkeskuksessa laboratoriossa ja senjälkeen eläkeläisten kerhossa kahvia keittämässä.

Nyt ei ehtinyt mitään pataruokia haudutella, oli saatava pöytään jotain välittömästi.

Ensimmäiseksi pihalta etsimään vihreää, mitähän vielä löytyy?

Voikukan lehtiä, viininlehtisalaattia, kirveliä ja sitruunamelissaa. Tästä päästään alkuun. Kaupasta ostettuja salaatteja, sydänsalaattia, rucolaa ja lollo rossoa. Näitä revitään lautasen pohjalle tukeva nippu.

n.60-70 g naudan suolalihaa (paketista)
2 rkl kurpitsapikkelsiä
3 rkl maissinsiemeniä (purkista)
2 viipaletta paprikaa
pieni pala melonia

jälkiruoaksi samalle lautaselle
viininrypäleitä ja siemeniä

Syötyäni herkut tuosta pinnalta, niin pisartelin salaatinlehtien päälle hieman balsamicosiirappia.

Nyt kun flunssaa sairastavat monet tutut, niin on järkevä vähän suojautua tautia vastaan. Nyt on hyvä syödä kaikkea vihreää. Meillä on vielä pihalta löytynyt monia yrttejä ja rikkaruohoja, niistä olen tehnyt salaatteja, smoothieta tai leikellyt suoraan siemensämpylän väliin. Kaupoistakin löytyy nykyään hyvin yrttejä.

Pakkasten tultua minun on kai tehtävä diili jonkun puutarhurin kanssa, että saisin talvellakin vihreää pöytään jos lähikauppias ei innostu yrttejä hankkimaan.
Posted by Picasa